Graafisen suunnittelun trendejä vuodelle 2023

Olemme listanneet tähän muutamia trendejä joita tullaan näkemään vuonna 2023 

1. Luonnosta inspiraatiota

Luonnollinen, orgaaninen ilme on ollut nouseva trendi jo hyvän aikaa, mutta vuonna 2023 sitä tullaan näkemään yhä enemmän. Maanläheiset värit ja soljuvat muodot, sekä kasvillisuuden ja luonnon käyttäminen osana designia tulee olemaan erityisen haluttua vuonna 2023.

 




2. 3D Design

Kokoajan paranevien työkalujen mukana 3D kuvista on tullut vakuuttavampia ja helpompia toteuttaa. Tämän vuoksi niitä on myös alettu käyttää huomattavasti aikaisempaa enemmän ja esimerkiksi yhdistää vakuuttavaa 3D mallia oikeaan valokuvaan hämmästyttävien tulosten aikaansaamiseksi. 




3. Piirrettyjä kuvia

Yksilöllinen grafiikka herättää mielenkiintoa ja saa tuotteen erottumaan monien muiden saman tyylisten joukosta. Hyvin tehty ja erikoinen grafiikka nostaa päätään ja monet tuotteet ovat ottaneet tämän tehokeinon käyttöön uusissa pakkauksissaan. Tällaista designia tullaan varmasti näkemään enenevässä määrin vuonna 2023.




4. 3D Typografia

Erilaiset kirjaisimet ja niiden rohkea yhdisteleminen näkyi kaikkialla ja vuonna 2023 nostetaan panoksia 3D typografiaan. 





5. Geometria muotoilussa

Yksinkertaisten geometristen muotojen yhdistäminen ja käyttäminen muotoilussa on noussut pikkuhiljaa vahvaksi trendiksi varsinkin internet maailmassa. Niiden avulla on helppo luoda helposti muistettavia ja yhdisteltäviä kokonaisuuksia jotka toimivat erityisen hyvin alustalta toiselle siirryttäessä ja surffaillessa pitkin somekanavia. 



6. Väri...tön muotoilu

Värit kuuluvat ehdottomasti vuoteen 2023 mutta niin kuuluu myös värittömyys, eli mustavalkoisuus. Voimakkaan värillisessä maailmassa, mustavalkoinen muotoilu erottuu erityisen hyvin muista. Mustavalkoinen on myös erittäin helposti muokattava väriyhdistelmä. Se voi huokua tyyneyttä ja puhtautta, olla räväkkä tai erityisen ammattimainen. 




7. Kullan kimallusta

Kaiken eristäytymisen ja suojautumisen jälkeen tunnumme kaipaavan hieman arjen luksusta. Ja mikä sen parempi kuin kimaltava kulta tuomaan sitä jotain erityistä jokaiseen päivään. Kultaa ja muita metallin hohteita tullaan varmasti näkemään vuonna 2023 enenevässä määrin.





8. Rajoitettu väripaletti

Työskentely erittäin rajallisen väripaletin aknssa voi olla sekä erittäin palkitsevaa että harmoonista. Nettisivut jotka käyttävät vaikka vain kahta pääväriä näyttävät hyvin suunnitelluilta ja selkeiltä. Tällaista selkeyttä ja tunnistettavuutta haetaan vuonna 2023